Tervetuloa seuraamaan M&M Pigasusta!

Näillä sivuilla tapaat muutaman eläinystäväni! Minipossu Mantelin ja koirat Mintun ja Hipsun, lisäksi suloiset sokerioravat ja kaksi kissaa! <3

Pilkkumanian nimi on muuttumassa, uusi nimi on M&M Pigasus, johdantona Mantelin ja Mintun nimistä ja pigasus = taruolento lentävä possu. Sivuilla keskitytään jatkossa enemmän possumaisiin tempauksiin ja ehkä sokerilla kuorrutettuja oravajuttuja!


Olemme myös facebookissa!

Suurten päätösten äärellä

Sunnuntai 13.9.2020 klo 19:36 - Possumama

Suuria vaikeita päätöksiä

Olen tässä koko kesän ja oikeastaan vuosia jo ollut vaikeiden päätösten äärellä. Se on oma hevosharrastus, omat hevoset. Niiden pitämisen vaikeus ja ihanuus. Jotenkin vuosiin ei ole ollut enää samanlaista se hevosharrastus. Joku semmoinen kipinä, joka jaksaa kantaa kaikkien vaikeuksien ja murheiden yli on puuttunut.

On tuntunut, että haluaisi harrastaa lähinnä hyvillä keleillä. Mä vihaan tätä nyt taas alkanutta ikuista marraskuuta. Vettä, vettä, vettä, vettä, aina vaan vettä, joka muuttaa kaikki paikat mutapaskavelliksi.. Pikkuhiljaa se on taas alkanut. Ei auta, vaikka on vaan pikkuponi ja hevonen ja melkeen 2 hehtaaria niillä tilaa, silti se mutavelli alkaa tulla esiin. Pitäis kaivaa takataskusta 20 000€ ja laittaa kaikki hiekalle, pitäisi ostaa satulaa, valjaita, kärryjä, entä jos ne sairastuu? Tarviis kohta aloittaa valmennukset nuoren hevosen kanssa, olisi kiva päästäkin välillä niiden kanssa vaikka mätsäreihin tai muualle maastoon, sitten tarviisi jo oman trailerin jos kuskaamisia alkais olla paljon.. Kotona on huonot maastot. Tallikin pitäisi remontoida. Oon asunut monella tallilla, jossa on valmiit puitteet ja aina mä löydän jostain jotain vikaa, vaikka kaikki on ollut päällisin puolin ihan hyvin. Ehkä oon vaan hankala asiakas. En jaksa enää sitä tallipaikkojen etsimistä ja sitä kulkemista sinne tallille.

Ja koska mulla on lapsi, joka on jo väläytellyt ilmoille ideaa, että haluaisi joskus harrastaa jotain muutakin. Ehkä jalkapalloa tai jotain muuta? Tai jos joskus voitaisiin käydä ihan vaan shoppailemassa. Ei me voida, kun äidin (ja iskänkin, halusi tai ei) kaikki rahat menee aina hevosiin. Pitäisi olla miljonääri. No, ei sekään kun rahaa oli kyllä tulossakin. Metsän kaadosta ja muutama lainakin on ihan justiinsa kohta maksettu. Rahaa olisi enemmän käytettävissä.. Mutta mä tarviisiin kyllä sen satulan kohta Daisylle, sen ratsutus alkaa ja sen traikun ja ja ja ja.. Mitä jos joskus tehtäisiinkin jotain muuta? Mitä muuta? Mitä muuta mä muka tekisin kun mulla on ollut 18 vuotiaasta asti lähes aina omia hevosia. 20 vuotta. Sitäkin kauemmin olen niitä harrastanut, mutta 20 vuotta mulla on ollut omia. Nämä nykyiset on täydellisiä, kaikkea sitä mitä mä pienestä asti olen haaveillut. Oma Peppi Pitkätossun hevonen, se ihana suloinen poni mitä mä pikkutyttönä aina halusin. Miksi mä en ole silti onnellinen? Miksi mä en innosta hinkuen juokse tallille joka aamu niitä ruokkimaan? Rapsuttelemaan? Kouluttamaan?

Mä rakastan niitä, mä rakastan niitä niiiiiin paljon. Musta on ihana viettää niiden kanssa aikaa. Mutta vaan jos on hyvä keli. Nyt sataa vettä, on huono keli. Ei jaksa, ei viitti. Odotellaan jos olisi paremmat kelit. Mä odotin, että ne pääsee laitumelle, pääsen uittamaan niitä ja me varmaan ollaan koko kesä järvessä ja muututaan rusinaksi. Ihan sama sataako vettä kaatamalla, siellä me ollaan. Ihanat maisemat, ihanat maastot. Sitten me tehdään kaikkea. Nyt huomaan, että kesä on ohi ja olihan mulla ihanaa, mä olin riemuissani, onnellinen niiden kanssa. Ne kerrat olin oikeasti kun oltiin ja mentiin. Silti ei käyty niin usein kuin ajattelin. Hyvin ne viihtyy laitsallakin, ei ne tarvii liikuntaa. Käyn joka päivä kattoo että kaikki on hyvin, hoitamassa. Voisi tehdä niin paljon enemmänkin. Mutta ei vaan huvita. Aina. No, kun ne tulee kotiin niin sitten tehdään taas enemmän.. Mua stressaa jo ajella sinne joka päivä 60km edestakaisin. Onkohan ne varmasti kunnossa? Iskeekö kaviokuume? Mitä jos ne on karannut? Ne on niin ihania silti. En mä voi niistä luopua ikinä. Mun toteutunut lapsuuden unelma.

Silti mä mietin miten paljon helpompaa olisi ilman niitä. Vähemmän rahan menoa, vähemmän huolia. Ei tarttis etsiä joka vuosi hyvää heinää kissojen ja koirien kanssa. Ei tarvitsisi ajella ties minne niiden takia. Ei tarvitsisi ratsastaa tai kouluttaa tai ajaa kärryistä, jos ei huvita. Voihan sitä vuokrata muidenkin hevosia, silloin kun huvittaa. Tai käydä tunneilla. Mutta laiskistunko mä vaan enemmän? Mitä mä teen kaikella sillä ajalla mikä jää jos niitä ei ole? Mitä mä muka teen jos en hoida omia hevosia?

En mä tiedä. En tiedä vieläkään, mutta kun lisäksi mun lähimmäiseni sairastui haimasyöpään ja haluan olla tukena, niin paljon kuin mahdollista, niin jotenkin se päätös luopumisesta tuli. Ja kun sain sovittua, että Daisy pääsee samaan kotiin, missä sen täysveli Hulk on, niin mä näin ne ihanat pilkulliset siellä jo sieluni silmin vierekkäin. Rapsuttelemassa toisiaan, ihmiset jotka jaksaa ja haluaa tehdä niiden kanssa, silloinkin kun on huono ilma. Silloinkin jaksaa, kun ne sairastaa, jaksaa ja haluaa niin paljon enemmän kuin mä. Ja kun kokeilin kepillä jäätä ja vastasin ponin etsijän ostoilmoitukseen ja sainkin nopean tarjouksen. En jäänyt enää miettimään. Tänään tiimi D&D sitten lähti kohti uutta kotia ja uusia seikkailuja. Ja mä jäin miettimään yksin tyhjänä ja toisaalta helpottuneena, että mitä mä teen. En mä tiedä, vieläkään, mutta ehkä se selviää aikanaan.

Entinen pilkkukuumeilija nykyinen possumama

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: hevosista luopuminen, hevosharrastuksen vaikeus, elämä on luopumista, vaikeaa, rankkaa, elämänmuutoksia, minipossu, chihuahua, keskittyminen, rönsyily, hullua vai ei, päättäminen, harrastukset, sairaus, lähimmäisen rakkaus, auttaminen

Lisää kirjoituksia