M&M Pigasus blogi

Laitumelle vihdoin!

Keskiviikko 8.7.2020 klo 18:54 - Pilkkukuumeilija

Daisyn & Daimyn kesäloma alkoi!

Ihana kesä!! Harmittavasti kyllä helteet loppui juuri kun sain omat heppani aivan ihanalle laitumelle järven rannalle nyt viime viikonloppuna, eli heinäkuun alussa. Vuokrasin siis niille kahden hehtaarin peltolaitumen järven rannalta n.30 kilometrin päästä kotoani. Tämä tuli tarjolle jo alkuvuodesta ja silloin kävin paikan katsomassa ja sopimassa vuokrauksesta. Nyt hevosten ollessa siellä, käyn tietysti päivittäin katsomassa, että kaikki on ok ja pellon omistaja asuu siinä lähellä ja ilmoittaa jos jotain poikkeavaa.

Pitäisi olla myös Daimy -ponille hyvä laidun, kun ei ole vahva ja lannoitettu, mutta ei myöskään kitukasvuinen (joissa monesti kovat sokerit). Tarkoituksella nyt myös mentiin vähän myöhemmin, eikä heti touko/kesäkuun vaihteessa jolloin heinän ravinteet vahvimmillaan. Daimy on kuitenkin jonkun verran lihava. Ponin kanssa saa laidunasioissa olla aina tarkempi! Onneksi nämä myös liikkuvat yhdessä paljon, Daisy etenkin on kova liikuttamaan Daimya. Kutsunkin sitä Daimyn omaksi henkilökohtaiseksi personal traineriksi. :-)

Oli muuten paljonkin asioita mietittävänä, kun vein hepat pois omasta pihasta. Etenkin, että on aikaa ja rahaa (bensaa palaa) käydä siellä joka päivä versus kotipiha, kun ei tarvitse ajaa kotoa mihinkään ja mitä jos jotain sattuu, kun en olekaan paikalla? Kotipihassa kuitenkin saan ne tarkistettua monta kertaa päivässä, mutta ei ole kyllä mitään järkeä ajella 60 km useamman kertaa päivässä.. Onneksi pellon omistaja asuu siinä vieressä. Vedetkin saan siitä pellon omistajan pihalta omilla kanistereilla vietyä laitumelle. Jos olisi enemmän hevosia, niin vesiasiankin saisi miettiä uusiksi, koska helteellä iso hevonen juo sen 100 litraakin päivässä ja siinä olisi useamman hevosen kohdalla jo muutamalla 10-20l kanisterilla tekemistä viedä vedet.. Mutta näille kahdelle ihan hyvin onnistuu. Ja kun ei ollut valmis laidun missä muita hevosia, niin myös itse piti aidata. Siinä olikin vähän laskemista, että kuinka monta tolppaa ja kuinka monta metriä aitanauhaa.. Plus akulla toimiva paimen piti hankkia, koska kotona sähköpaimen toimii verkkovirralla ja semmoista ei saa laitumelle. En kylläkään aidannut heti koko peltoa, koska hyvä vähän katsoa miten homma alkaa toimimaan ja kuinka paljon nämä syö tai talloo, ettei turhaan aitaisi koko peltoa. Tosin eipä siitä haittaakaan kyllä olisi, jos vetää välilangat. Näiden kanssa ei vaan ole kiirettä lisäheinälle, niin kerkeää myöhemminkin aitaamaan ja no ootella seuraavaa tiliä. Kustannuksia kun syntyy ostamalla kaikki tarvittavat, laidunvuokra ja lisäksi kuljetus kun ei omaa traileria ole.

Itse en tosiaan omista traileria, en edes pikku eetä. Vielä ei ole ollut kyllä tarvettakaan, hyvin vähän loppujen lopuksi ollaan liikuttu. Omalla autollani ei saa muutenkaan vetää kuin pientä traileria ja silloin olisi joutunut viemään hepat erikseen yksi kerrallaan. Nuoren hevosen kanssa se kaveri on ihan hyvä juttu kun ei ole vielä kokenut matkustaja. Lisäksi itse en ole kyllä mikään varma trailerinvetäjä. Olen kyllä poneja kuskannut ja on ollut oma traikkukin pikkuponiaikaan. Traikkua osaan peruuttaa ja tuleehan se perässä mihin vaan ja ponien kanssa asia ei jännittänyt, mutta ison nuoren hevosen kanssa olisi hyvä olla kokenut kuski. En näe itseäni ainakaan vielä sellaisena, joten ostin palvelun kokeneemmalta.

Daisy empi n. 15min koppiin mennessä, kun oli uusi tuntematon koppi, aiemmin on mennyt ihan ok. Ne muutaman kerran mitä on kuskattu. Kuitenkin pian rohkaistui ja Daimy on hyvä tuki ja turva kokeneena ja varmana ponina. Tässä kopissa olikin yläosa pressua ja edellisissä ollut kiinteä vanerinen tmv. luukku ja se olikin Daisylle kauhistus. Vaikka se pressu toki laskettiin hiljaa ja hevoselle puhellen, niin Daisy paikoillaan ravasi kauhuissaan ja oli hyvinkin sen oloinen, että hyppää minä hetkenä hyvänsä etupuomin päälle. Luojan kiitos olen treenannut sen kanssa paljon päällä myötäämistä ja käyttänyt positiivista vahvistetta (porkkanaa ja naksua), sillä sain sen olemaan hyppäämättä ja vain ravasi paikoillaan koko traikun hytkyessä sen tahdissa.. Onneksi oli iso, uusi ja telitraileri ja kunnon vetoauto, niin ei ollut kuitenkaan mitään vaaraa esim. kopin kaatumisesta. Ei kait ne kyllä muutenkaan hevillä kaadu.. Siinä vaiheessa vain itsellä kävi kaikki kauhuskenaariot mielessä, että jos se kuitenkin hyppää etupuomin päälle, viimeistään traikun ollessa liikkeellä (koskaan ei ole sitä tehnyt, mutta nuori hevonen). Mietin, että eipä se pikkuponien kanssa ollut koskaan pelkona, ainakaan niin, että siinä nyt mitään hirveitä kävisi.. Olin iloinen, että oli kokenut kuski MINUN turvana ja rohkaisijana! Matka meni hyvin ja Daisy matkusti hyvin yrittämättä mitään etupuomin päälle tulemisia.

Ihan laitumelle asti ei traikulla viititty mennä, vaan hepat jäi pellonomistajan pihaan josta talutettiin ne laitumelle. Matkan päätteeksi Daisy oli hiestä märkä jännitettyään niin paljon, mutta pressun avaus ja lastaussillan avaaminen ei sitä enää jännittänyt. Myös reilu kilometrin matka taluttaen vieraassa paikassa laitumelle meni hienosti. Siinä se luotti selkeästi minuun ja laitumelle päästessään ne molemmat tuli vasta meidän perässä tutkimaan laitumen perimmäistä nurkkaustakin. Eli mitään hienoja laukkaspurtteja ne ei jaksanut kumpikaan enää siinä vaiheessa ottaa. Seuraavina päivinä ne oli selkeästi linnottautunut siihen laitumen nurkkaukseen mistä ne tuotiinkin ja vähemmän käyneet siellä toisella puolella aitausta. Oli niin tallattu se nurkkaus ja polkuja näkyi hyvin pitkässä heinässä. Seuraavina päivinä kun olivat kotiutuneet, niin alkoi jo se tuttu laukkailu ja niiden välinen kisailu.

Muistan montakin hevosta jotka aina villiintyy laitumella niin, ettei niitä saa ainakaan ekoina päivinä laitumelta kiinni tai sitten myöhemmin loppusyksystä laidunkauden jälkeen.. Ei kaikki omia, mutta on ollut kyllä omanakin semmoinen. Näissä on ilahduttavaa huomata, että laitumeltakin mua tervehditään iloisesti hirnahtamalla ja tulemalla heti oma-alotteisesti luokse! Ja kun lähden kävelemään aidan viertä aidan ulkopuolelta sieltä Daisy aina kiirehtii mun vierelle ja kävelee rinnalla laitumen loppuun asti ja jos jään johonkin seisoskelemaan, niin sekin jää. Daimykin sieltä tulee sitten, mutta enemmän Daisyn perässä. Daisylle taas se oma ihminen on tärkeä. <3 Mun rakkaat! <3

Kunhan ilmat lämpenee, niin päästään varmasti kokeilee uintipuuhiakin. Kunhan herkkä Daisy suostuu veteen.. Siinä on heti laitumen vieressä veneranta, missä saa ihan luvan kanssa uittaa hevosia. Ja siinä nähtiinkin eilen kun kävi lähitallin kaksi hevosta ratsastajineen katsomassa rannalta, mutta oli turhan kova aallokko silloin. Siinä oli munkin hepoilla ihmettelemistä, kun vieraat hepat siinä ihan heidän vieressä, mutta olivat vaan siinä rannalla käymässä. :-) Ja onneksi tuolla ei ole nyt ollut sinilevää, joten uimaan varmasti vielä päästään!

Nähtiin tavi poikasineen muutamana päivänä, kun on tullut auton edelle juuri laitumen kohdilla ja siitä talsinut veteen. Vesilinnut on kyllä yksi mun lemppareista, kuten omat ankatkin! Ihania! <3

Aivan ihana paikka ja mä odotan, että meille tulee ihana kesä tuolla! Suunnitelmissa myöskin telttailla siinä hevosten lähellä ja jättää meidän huvilateltta siihen taukopaikaksi meille. Ja mitä nyt vielä keksitäänkään. Ihanat maisemat ihan vaan kävellä heppojen kanssa tuolla. Tulis vaan nyt sitä aurinkoa ja lämmintä!! :-)

Kyllä on piristänyt mieltä! Terv. pilkkukuumeilija :-D

20200705_152409.jpg

20200705_152308.jpg

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: laidun, järven rannalla, hevoset, hevonen, poni, järvenranta laidun, Daisy, Daimy, pilkkumania, pilkkuja, pilkullinen hevonen

Kuulumisia!

Maanantai 8.6.2020 klo 20:57 - Pilkkukuumeilija

Kuulumisia viime kuukaudelta!

Ensiksi palaan syihin siitä miksi jouduin viemään Fredin, ihanan pilkkukoirani, dalmatialaisen viimeiselle matkalleen. Asia on minulle yhä vaikea, enkä halua siitä sen enempää jauhaa, mutta jotain siitä voin kertoa. En kaipaa arvosteluja, enkä asian puimista, mutta haluan silti kertoa mitä tässä kävi.

Fredin käytös muuttui hyvin yllättäin ja se eräänä päivänä syöksyi lapsieni kimppuun, jotka olivat trampoliinilla hyppimässä. Fredi puri trampalla ensin toista lasta ja retuutti selästä ja hihasta, kuitenkin tilanteen siinä hetkellisesti rauhoittuen ja lapset lähtivät trampalta pois.  Lapsieni jo poistuessa trampoliinilta, Fredi kuitenkin vielä hyppäsi toisen lapsen päälle kaataen tämän ja purien useammasta kohtaa. Ennen kuin itse ennätin väliin ja edes tajuamaan mitä tapahtui. Tilanne alkoi hetkessä ja oli ohi hetkessä. Fredi oli ennen tilannetta ja tilanteen jälkeen heti oma itsensä. Tilanteen pelasti se, että oli kylmä päivä ja lapsilla oli vielä suht hyvin vaatetta päällä. Kovin isoja puremajälkiä ei tullut, mutta kokemus oli traumaattinen meille kaikille.

Fredihän on kodinvaihtaja ja ollut meillä vasta vuoden, se on ollut lapsiperheessä ennen meille tuloa, enkä usko, että se on aiemmin näin käyttäytynyt edes edellisessä kodissaan. Joitain viitteitä sen arvaamattomuudesta oli jo aiemmin, mutta en koskaan uskonut, että se käyttäytyisi näin rajusti ja tekisi mitään noin yllättävää. Millään tavalla kipeältä se ei vaikuttanut. Oikeastaan en edes tiedä tarkalleen mitä tapahtui, mikä siis Fredille tuli, mutta en halunnut, enkä pystynyt asiaa lähtemään sen enempää selvittämään, koska luotto koiraan meni. Ja koska olen myös sijaisvanhempi, niin en todellakaan voi pitää arvaamatonta koiraa ja lähteä lasten kustannuksella selvittämään toistuisiko tapahtuma ja mikä siihen oli syynä. Lapsilla on jo ennestään ihan riittävästi traumoja ja meidän perheen ei kuulu niitä aiheuttaa lisää.  Jos olisin lapseton, en usko, että olisin vienyt Frediä vielä lopetettavaksi, mutta tässä tilanteessa se oli ainoa oikea ratkaisu. 

20190716_164731.jpg

Niin iso ikävä Frediä ja sydämeen sattuu katsoa sen kuvia! Lepää rauhassa rakas ystäväni, Fredi! Ainoa pilkkukoirani! <3

Omilla vanhemmillani on ollut dalmatialainen vuosia sitten ja senkin elämä päättyi lyhyeen, koska kävi jonkun nuoren tytön päälle ja raateli käden todella pahaan kuntoon. Vanhempani varoittelivat minua tästä rodusta, mutta en uskonut. Enkä kyllä vieläkään usko, että itse rotu olisi tähän syynä. Yksilökysymys ja taustalla vaikuttaneet asiat, perimä, kokemukset. Fredin kohdalla en tiedä paljoakaan näistä. Vanhempieni koira oli syntynyt ilmeisesti sen ajan pentutehtailijalle ja pentuekoko oli iso ja pentueen emässä oli jotain luonnevikaa (jälkeenpäin kuultua). Fredin suvusta en ole kuullut mitään vastaavaa. En menisi vannomaan, vaikka Fredillä olisi ollut aivokasvain? Kyllä silti kiinnittäisin huomiota tämän rodun kohdalla jalostukseen ja luonteeseen, kuten kyllä minkä tahansa rodun kohdalla pitäisi. Onhan se hyvin suosittu rotu ja valitettavan paljon olen huonoa nyt kuullut. Siltikään en sanoisi, etten enää ikinä missään nimessä tämän rotuista ottaisi. En tiedä. Toki tällä hetkellä on tunne, että en halua yhtään koiraa enää lisää.

Vasta viime syksynä jouduin luopumaan australianpaimenkoira Mindystä sen sairauksien takia. En ole siitäkään kunnolla ehtinyt toipua. En usko, että meillä on pitkään aikaan uuden koiran aika. Minun silmissäni siltikään kumpikaan roduista ei ole piloilla, ei australianpaimenkoira, eikä dalmatiankoira. En tiedä tuleeko meille kumpaakaan noista roduista enää, mutta en täysin poissuljekaan ajatusta. En kyllä myöskään riemusta kiljuen voi suositella rotu(j)a kenellekään, kummassakin rodussa on omat hyvät ja huonot puolensa. Tarkkaan kannattaa ottaa selvää.

20190415_152423.jpg

Aivan liian monta rakasta ystävää olen lyhyen ajan sisällä menettänyt. Sydämeni on palasina ja ei se varmasti koskaan enää ihan ehjäksi tulekaan. Kyynelien läpi tätäkin kirjoitan. Niin paljon yhä sattuu, kun kaivoin näiden kahden rakkaan kuvat tiedostoista. <3 Voi  rakas Mindy, sinuakin mä niin kaipaan!! <3 <3 <3

Samaa kyllä olen sanonut chihuahuastakin. Luonteeltaan ne on aivan ihania ja pieni koira ei ainakaan pahasti pääse ketään vahingoittamaan, mutta paljon niillä on sairauksia. Jo kaksi chihuahuaa olen joutunut lopettamaan nuorena, toisen reippaasti alle vuoden ikäisenä ja toisen 6 -vuotiaana. Sairaudet on toki monen rodun ongelma. Onko tervettä rotua olemassakaan? Tästä syystä otin kattavan vakuutuksen uusimmalle tulokkaallemme, eli chihuahua Mintulle. Yleensä mun eläimillä ei ole ollut vakuutuksia, koska kun eläimiä on paljon niin vakuutuksiin menee ihan älyttömät summat rahaa ja niillä olisi jo monta eläinlääkärilaskua maksanut. Mintun kohdalla taas en miettinyt yhtään, että otanko vakuutuksen..

Muuten meille ei kai kuulu mitään ihmeellistä. Valokuvausta olen harrastanut entiseen malliin, lenkkeilyt on mennyt vähän miten on mennyt...  Ihan motivaatio ei ole ollut kohdallaan, surussa vellonut. Ei siitä sen enempää just nyt. Daisyn olen kuitenkin päättänyt nyt opettaa ajolle. Olin ajatellut ensin, että en.. mutta nyt on molemmille hepoille etsinnässä edulliset kärryt ja valjaat, niin päästään aloittelee nekin hommat. Ja valjakkoajohan se on mikä kiinnostaa. Daisyn kanssa haluan päästä aloittamaan jotain järkevää ja säännöllistä, kun ratsastamaankaan sillä ei vielä vuoteen pääse. Ja no ehkä kaikuu vähän korvissa mun miehen sanat; "Miksi sun pitää ostaa aina niitä hevosia millä ei tee yhtään mitään, vuosikausia saa odottaa ja tuolla ne turhan panttina vaan seisoo??!!!" Ja ei se kuuntele, kun sanoo, että voihan maasta käsinkin tehdä vaikka ja mitä.. Kaikuu mun sanat kuuroille korville..

20200602_192017.jpg

Onneksi on näitä elämän piristäjiä!  mm. Daisy, Daimy & ankat!! Ankkojenkin tekemisiä on niin ihana seurata ja niistä tulee aina niin iloiseksi! :-)

Mintun kanssa oon ajatellut, että kun ankat tuli takaisin ja mulla ei ole enää paimenkoiraa, niin kaipa Mintullekin voisi jotain paimennuksen alkeita opettaa. Heräsin ajatukseen, kun se innoissaan juoksi ankkojen ympäri ja ympäri ja ympäri.. ja ajoi niitä hetken haluamaansa suuntaan. Siinähän mulle pieni paimenkoira hei!! Löysinpä youtubestakin muutaman paimentavan chihuahuan itselleni motivaatioksi.

Nyt olen opettanut Mintulle, että se voi olla Manteli -possun selässä. On niitä ratsastavia koiria ennenkin nähty, mutta kyllä mun silmissä Manteli ja Minttu on ihan ilmiselvä Timon ja Pumba! Ei tällä mitään sen syvempää tarkoitusta ole. Yhteistä hupia meille ja possu ja koirahan on innostuneita, koska tämä tietää aina paljon herkkuja kuten minkä tahansa tempun opiskelu. Mintun olen saanut jo siihen mielentilaan, että se ihan tyytyväisenä makoilee possun selässä odottaen vuoroaan milloin emäntä tiputtaa kinkut suuhun! :-) Possun taas ei tarvitse kuin seistä paikallaan ja se taas on Mantelista vielä hetkittäin harmittavaa, koska haluaisi tulla lähemmäksi valkkaamaan parhaimmat herkut! :-D

Tässä vielä yksi piristyskuva päivään! Timon ja Pumba..... Eikun siis Manteli & Minttu! <3

20200608_182704.png

Surumielinen sinnittelijä teidän oma Pilkkukuumeilija

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: koiran lopetus, agressiivisuus, arvaamattomuus, valokuvaus, pilkkuhepat, pilkkuponit, Daisy, Daimy, Manteli, Minttu, chihuahua, minipossu, hevonen, poni, coton de tulear, pilkkumania, kuulumisia, dalmatiankoira, australianpaimenkoira, jalostus, sairaudet