M&M Pigasus blogi

Kuulumisia pitkästä aikaa

Tiistai 25.5.2021 - Possumama

Kuulumisia pitkästä aikaa!

Monesti on tullut tunne, että pitäisi tänne taas kirjoittaa, mutta aina se on jäänyt jostain syystä. Ei ehkä ole ollut tarpeeksi vahvaa inspiraatiota sitten kuitenkaan. Ihan hirveästi on tässä kaikkea tapahtunut viime kirjoitusten jälkeen! Kävijöitä sivuillani on ollut tasaisesti ja jopa enemmän kuin ennen, kiitos teille kaikille jotka on jaksaneet täällä käydä, vaikka hiljaista on ollut!

Tässä on ollut surua, luopumisen tuskaa, jälleennäkemisen iloa, uuteen otukseen tutustumista, normaali arkea, joka on välillä rankkaa ja välillä helpompaa. Mistäköhän edes alottaisin?

No ehkä siitä kaikkein tärkeimmästä nyt kuitenkin. Läheiseni leikattiin onnistuneesti Meilahden sairaalassa viime vuoden lokakuussa haimasyövän takia. Etäpesäkkeitä ei ollut. Läheiseni toipui leikkauksesta hyvin ja sytostaattihoidot alkoivat ja useamman hoidon on nyt saanut. Hän on voinut koko ajan olosuhteisiin nähden hyvin. Viimeisemmässä magneettikuvauksessa oli jotain muutoksia imusolmukkeissa ja siinä vaiheessa ei voitu sanoa, johtuiko muutokset hoidosta vai itse syövästä. Hoidot jäi tämän takia tauolle ja seuraavat kuvaukset on tällä viikolla ja ensi viikolla saadaan tietää tämän hetkinen tilanne ja mistä muutokset johtuivat. Tämä on ollut monesti tunteiden vuoristorataa, on ollut varovaisen toiveikas toipumisesta ja toisaalta pelkää sitä pahinta. Vaan ei auta kuin yrittää elää omaa arkea mahdollisimman normaalisti ja yrittää olla posistiivinen ja läheisen tukena. Oma romahtaminen kun ei auttaisi ketään. Lisäksi kun läheisen lähipiirissä on ollut yhdet hautajaiset ja toisen kovan taistelijan huonot uutiset, niin vaikea on välillä pysyä positiivisena.

Hevosista siis luovuin viime syksynä, mutta ei sekään mennyt kaikkien osalta ihan niinkuin suunnittelin. Daisy pääsi kyllä hyvään kotiin ja elelee siellä veljensä Hulkin kanssa hyvässä hoidossa. <3 Mutta Daimy -poni parka.. Se oltiin ensimmäisen kahden viikon aikana myyty uuteen kotiin jo kahteen kertaan. Ja siis kun kyselin sen kuulumisia uudessa kodissa, sain ihme kyllä uusimman omistajan yhteystiedot ja sain häneltä kuulla, ettei ollut ostanut ponia samalta henkilöltä edes jolle olin sen itse myynyt. Ja jossain vaiheessa tuli ilmi, että ei ollut mennyt kuin kaksi viikkoa näissä. Oli siis haettu mun pihasta suoraan myyntiaikeissa ja seuraavakin oli  vain välittäjä. Hintakin oli tuplaantunut siinä välissä. Ei hevosen tai ponin jälleenmyyminen ole mikään rikos, eikä asia minuakaan olisi muuten haitannut. Mutta näin lyhyen ajan sisään ja kun oletin ponin menneen suoraan ajatuksella loppuelämän kotiin. Elämästä ei koskaan toki tiedä, mutta kahdessa viikossa elämä ei ehkä niin olennaisesti muutu kahdella ihmisellä ja välittäjäaikeissa oleva voisi ihan rehellisesti kertoa aikeistaan. Välitys itsellään ei ehkä niin harmita, koska no kun ponin myyt niin seuraavahan tekee mitä tekee, mutta lisäksi siitä valehdeltiin suut korvat täyteen. Ja tämä on mun mielestä se ihan hirvein asia tässä.

Myin Daimyn lähinnä seuraponiksi, koska se ei ole ihan täydellinen lastenponi ja kavioissakin on ollut pieniä muutoksia, mutta ei kaviokuumetta. Hintakin oli seuraponin mukainen. Ponin hinta oli noussut lopulta tuplaten ja se myytiin täysin toimivana ja turvallisena lastenponina ja tietysti täysin terveenä. Kun Daimy sitten oli uusimmassa kodissa ruvennut potkimaan ja litistämään ihmisiä karsinassa seinää vasten ja taluttaen lapsia kuskaamaan, niin oli uudenkin omistajan todettava ettei ole ihan toimiva lastenponi. Joten hän joutui tekemään vaikean päätöksen ja sanoi myyvänsä Daimyn. Mä lupauduin sen ostamaan takaisin, mutta kaupat hetkellisesti peruuntui kun olivat jo kiintyneet poniin ja meillä meinasi mennä jo sukset ristiin tämän uudenkin omistajan kanssa.. Muutaman viikon vielä miettivät ja tarjosivat sitä uudelleen minulle, vaikka olin jo sanonut kyllä vihaistuksissani: "Jos päädyt kuitenkin sen myymään, niin älä tarjoa meille enää, tässä tuli jo riittävästi meille pettymyksiä." No onneksi tarjosi kaikesta huolimatta vielä takaisin, koska hetkeäkään en empinyt ja lupasin ostaa sen takaisin. Siinä ei tainnut mennä viikkoakaan kun olin vuokrannut trailerin ja liukkaassa talvikelissä tammikuun lopulla ajelin sitä hakemaan parisadan kilometrin päästä pitkin pikkuteitä takaisin kotiin. Ja hetkeäkään en ole katunut! <3 Kotona siitä on kuoriutunut samantien se sama vanha Daimy mikä meiltä lähtikin. Ja nyt se on tullut jäädäkseen, ikinä enää ei meiltä lähde minnekään!

Samalla kun Daimyn lupauduin ostamaan, jouduin päättämään, että mitäs sen kanssa teen? Aidat olin kotona osittain purkanut. Sen kaveri oli myyty.. Mietin vienkö sen vuokratallille, mutta ajattelin että se olisi taas uusi muutos vaan sille ja itse en pääsisi niin usein sitä hoitamaan ja katsomaan kuin kotipihassani. Se oli ehtinyt pariin otteeseen vaihtamaan tallipaikkaa uudella omistajallaankin, enkä halunnut sille enää yhtään lisää muutoksia. Se oli siis vaihtanut omistajaa ja tallipaikkaa 4kk:n sisään ainakin 4 kertaa ellei enemmänkin. Ja se oli ollut myös olosuhteiden pakosta yksin ilman kaveria osan aikaa. Omaan pihaani en ottaisi sitä ilman kaveria. Olin nähnyt sen Daisyn ja muidenkin hevosten kanssa ja tiesin, että yksin se ei viihtyisi. Uusin omistaja hoiti sitä kyllä hyvin ja piti siitä huolta, oli kengitetty ihan ja hampaat huollettu, mutta tosiaan heitäkin oli huijattu, koska poni ei ollut sitä mitä heille luvattiin. Mitään pahaa sanottavaa ei heistä ole. Ainut etten itse pitäisi yksin, mutta heillä nyt näin oli sillä hetkellä, mutta ei hekään sitä ainiaan olisi yksin pitäneet. No, mutta itse mietin tosiaan vuokratallipaikan ja kaverin hankkimisen välillä. Lisäksi piti paikat saada kuntoon, talvellahan on niin kiva laitella aitoja jäiseen maahan.. Kaverin hankkimiseen päädyin, koska halusin Daimyn nimenomaan kotiin, eli kotipihaani ettei sille tulisi enää lisää muutoksia elämäänsä ja pääsisi tuttuun paikkaan muuten, vaikka kaveri olisi uusi. Tutut ihmiset ja paikka kuitenkin auttaisi sopeutumista. Katselin ylläpitoheppoja, yksi olisi ollut tarjollakin, mutta en nyt sitten halunnut kuitenkaan hevosta, kun olin vasta Daisystakin luopunut ja sekin otti vielä koville. Lopulta mietin etten ole ollenkaan valmis uuteen hevoseen tai poniin, en edes ylläpito vaan halusin vaan Daimyn. Ja sen halusin kotiin. Sitten tuli vastaan myynti-ilmoitus aasista..

Hmmmmm... Onhan sekin hevoseläin, olen joskus sellaistakin miettinyt, mutta ajankohta sellaisen ottamiselle ei koskaan ollut sopiva. Mietin mitenköhän aasi ja poni voisi tulla toimeen? Kyseessä 2v. aasiori ja mun 8v. poniruuna.. Luin aaseista paljon tietoa ja kyselin kokemuksia aasien ja hevosten toimeentulemisesta keskenään. Ja pian olinkin katsomassa aasipoikaa myyjän luona. Ja pian kaupat tehtiin. Ja päivä Daimyn haun jälkeen olin ajatellut hakevani aasin, mutta lumimyrsky vielä siirsi hakua päivällä ja siispä 2pv Daimyn haun jälkeen olin taas traikku perässä, tällä kertaa hakemassa aasia. Tai tällä kertaa mieheni oli kuskina. En ollut muuten muutamaan vuoteen vetänytkään traikkua perässä ja isoa hevosta en olisi uskaltanut edes lähteä hakemaan.. mutta Daimya uskalsin pienen empimisen jälkeen koska tiesin, että se oli varma matkustaja. Ja muutenkin oli helpointa järjestää nopealla aikataululla traileri vuokralle, mutta ei välttämättä muuta kuskia. Hyvinhän se sujui ja osasin vielä jopa peruuttaa, vaikka sitä epäröinkin! Ja nyt siis olenkin taas Daimy -ponin ja Aatos nimisen aasin uusi omistaja!

Pojista tulikin mitä parhaimmat ystävykset heti ensisilmäyksellä ja heti ekan yön jälkeen ne oli menneet mun kehnoista talvella tehdyista aidoista läpi ja pihan porttikin oli unohtunut auki ja ne oli ison tien kautta ehtineet muutaman kilometrin päähän lähikylään. Onneksi oli aikainen lauantaiaamu, eikä hirveästi liikennettä ja onneksi ei sattunut mitään! Oli ihan pahin painajainen ja uhkasin laittaa molemmat jo teuraaksi.. No joutui ne muutaman päivän olemaan pikkuaitauksessa, mikä oli lautatarha ja sitten sain niille vähän isomman ja varmemman tehtyä.. Ja pihan porttikin on visusti pysynyt kiinni. Ei alkanut ihan parhaimmalla tavalla siis tämäkään omistajuus. Vaan eipä olla sen kerran jälkeen karkailtu ja onhan nämä nyt aivan ihanat kaverukset! <3

Sitten helmikuun puolessa välissä kohtasin taas uuden surun, kun jouduin saattelemaan sateenkaarisillalle vanhimman ja rakkaimman koirani, coton de tulear, Hipsun. Hipsu olisi kesällä täyttänyt 13v. Siltä oltiin vasta joulukuussa hampaat hoidettu ja sydän ultrattu ja oli saanut sydänlääkityksen. Luulin, että meillä olisi vielä jokunen vuosi ollut aikaa olla yhdessä. Vaan niin sen kunto romahti yhtäkkiä ja oli aika vaikean päätöksen. Se olikin jo neljäs koira kahden vuoden sisään jonka menetin. Sydän on yhä riekaleina. Koiria meille jäi nyt vain chihuahua Minttu, mutta uuden koiran aika ei taida olla pitkään aikaan jos koskaan.

Maaliskuun puolen välin aikoihin kävi eläinlääkäri leikkaamassa Manteli -possun sorkat samalla kun sai sikaruusurokotteen ja kiiman ehkäisykapselin. Jo sorkkien leikkuun aikana vähän itsekseni hirvittelin, että hirveän paljon näyttää ottavan sorkista ottavan kerralla, vaan mikäs minä olen eläinlääkäriä neuvomaan ja ajttelin, että kyllähän se nyt työnsä osaa?! Etenkin kun se on minipossujen kanssa ennenkin ollut ja leikannut sorkkia. Verta rupesi heti kun Manteli rupesi liikkumaan niin tihuttamaan ja koko ajan vaan enemmän. Sitä tuntui tulevan paljon ja kyselin eläinlääkäriltä ohjeita. Se rauhoitteli mua ja sain useita eri ohjeita millä tyrehdyttää verenvuotoa. En saanut verenvuotoa millään tyrehtymään kunnolla ja pyysin eläinlääkäriä tulemaan itse katsomaan. Ei päässyt tulemaan ja lopulta kutsuin päivystävän eläinlääkärin. Manteli oli silloin vielä suht pirteä, mutta sorkat vuoti koko ajan. Se sai kipulääkettä. Päivystävä kävi lauantaina ja maanantai aamuna Manteli ei enää noussut aamulla edes syömään, se oli todella kuuman tuntuinen ja hirmuisen kipeän oloinen. Heti eläinlääkäriin yhteys ja lopulta sieltä haettiin se klinikalle. Siellä Manteli joutui olemaan muutaman päivän, kunnes oli parempi. Mä todella pelkäsin, että se kuolee niin kipeänä se oli välillä. Juuri sinä päivänä kun se vietiin klinikalle, mulle tuli aasin ja ponin heinäkuorma ja siinähän mä sitten sille itkeä pillitin siinä pihassa elämän epäreiluutta.. Ihan melkeen tuntemattomalle ihmiselle, joka oli pari heinäkuormaa tainnut aiemmin tuoda.. No, onneksi on ymmärtäväisen oloiset heinän tuojat. Ja Mantelikin toipui koettelemuksistaan, useampi viikko siinä meni.

Nyt on sitten vaput ja äitienpäivät juhlittu ja kevään eri kelit koettu ja kohta alkaa kesäloma lapsilla. Laitumelle en näitä aasia ja ponia (yhteinen nimitys heille nykyään on aapot eli aa -niinkuin aasi ja po niinkuin poni) ole viemässä, kun ne ei sillä tavalla tarvitse rehevää evästä. Kotona kasvaa vähän vihreää mielen virikkeeksi. Pari kertaa olen yhden tutun omistaman hevosen selässä käynyt ja pari yksärituntia varannut heinäkuulle. Semmoisia kesän suunnitelmia! Jospa kirjoittelen tänne jatkossa useammin..... ehkä.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: poni, aasi, minipossu, päätöksiä, ponin takaisin osto, eläimen menettäminen, vaikeudet, elämä voittaa