M&M Pigasus blogi

Vielä on kesää jäljellä..

Perjantai 14.8.2020 klo 22:52 - Pilkkukuumeilija

Vielä on kesää jäljellä vai onko?

Ainakin minusta tuntuu, että kesä on vaan ohi hurahtanut ja juuri mitään en ole kerennyt tehdä mitä olen suunnitellut!! Ainakin lapsieni, oman ja lainalapsen, osalta kesäloma loppui ja koulut alkoivat ja siinä mukana alkoi arkinen aherrus täälläkin. Tekemistä on riittänyt kun lapset on sieltä maaliskuusta asti ollut lapset kotona, kun tämä koronahässäkkä alkoi, etäkoulun ohjaus ja sijaisvanhempana myös paljon muitakin velvollisuuksia, kuin lapsen kotona hoitaminen ja se etäkoulu. Mukanahan on tiiviisti mm. sukulaistapaamiset ja sosiaalityöntekijöihin yhteydenpito, lasten harrastukset, viemistä ja tuomista moneen paikkaan, ruoan laittoa, nahistelujen selvittämistä ja leikkien ohjaamista.. Vaikka itse olen täyspäiväisesti kotona ainakin vielä tällä hetkellä, niin tekemisen puutetta ei ole ollut. Toki tuossa aiemmin opiskelin, mutta nyt olen toistaiseksi keskeyttänyt tuon oman opiskelun. Meille on myöskin tulossa jossain vaiheessa ainakin toinen sijoitettu lapsi niin kiirettä muihin hommiin ei ole.

Eläinten kanssa riittää puuhastelua. Daisyn ja Daimyn kanssa ollaan vietetty ihanat puolitoista kuukautta järven rannalla laitumella ja parin viikon päästä olisi tarkoitus tuoda heidät jo kotiin. Syömistä kyllä riittäisi, mutta etenkin Daimy alkaa jo pulskistua siihen malliin, vaikka ei rehevä laidun olekaan ja liikkuvat paljon, niin silti en uskalla pidemmälle syksyyn asti kyllä pitää. Olen joka päivä siellä käynyt tietenkin heitä katsomassa ja tarkistamassa, että kaikki ok. Tähän mennessä kaikki onkin mennyt hyvin ja mitään yllätyksiä ei ole ollut. Tai no kerran oli portin langat sotkeutunut, mutta paikoillaan ja sähköt pois päältä ja hepat kiltisti silti oikeassa paikassa. Koskaan ei ole selvinnyt mitä oli tapahtunut, mutta pellon omistajan kanssa ollaan epäilty josko olisi joku traktorilla ajanut siitä liian läheltä, kun olivat juuri silloin tien varsia niittäneet. Olisiko sitten ehkä osunut lankoihin ja laittanut ne vain jotenkin paikoilleen? Laitumella on paljon mökkiliikennettä ja varmaan kutakuinkin kaikki tietää pellon omistajan, niin epäiltiin, että ainakin hänelle olisi tullut tietoon jos heppani olisi olleet karkuteillä. Ensi kesäksi tosin olen miettinyt jonkinlaista kameravalvontaa, kun aina en itse voi olla paikalla. Tiedä sitten miten sellainen onnistuisi? Ja onko semmoinen Suomen pykäläviidakossa sallittua? Pitänee ottaa selvää.

Meille tuli myös kuukausi sitten sokerioravia, niistäkin tulen varmasti postailemaan juttuja jatkossa enemmänkin. Näitä on 2 tyttöä ja 1 poika, ne ovat 2 vuotiaita ja toivottavasti saamme myös poikasia joskus tulevaisuudessa heille! Minulla on ollut itselläni sokerioravia viimeksi 15 vuotta sitten, ne oli silloin ja on yhä edelleen aika harvinaisia Suomessa. Tuolloin minun onnistui muutama poikanenkin kasvattaa. Laji ei ole välttämättä kovin hyvä lisääntymään ja tämä onkin vähän kuin herran hallussa. Suomen kielinen nimi sokeriorava on harhaanjohtava nimi näille, uudeksi nimeksi on ehdotettu mahlapussikiitäjää. Kyseessä on siis pieni, noin hamsterin kokoinen eläin, jolla on mahassaan pussi niinkuin kengurulla tai koalalla. Pussissa emo kantaa poikastaan ja imettää tätä. Sokeriorava osaa myös liitää ja sillä on siis liitopoimut. Tästä syystä nämä tarvitsevat paljon tilaa, mieluiten kokonaan oman huoneen tai valtavan ison häkin ja paljon silti vapaana oloa. Itselläni silloin vuosia sitten nämä asuivat omassa huoneessaan ja se oli ehkä suurin syy, että lisääntyminen onnistui. Nämäkin oli alkuun pari viikkoa omassa huoneessa, mutta sittemmin muuttivat omaan suureen häkkiinsä. Nyt odotamme, että he kotiutuvat kunnolla ja kesyyntyvät, jolloin voisi päästää vapaaksikin välillä. Ja tämä siis sisällä talossa, ulos ei voi laskea, sitten ne kyllä katoisi kokonaan.. Nämä ovat kotoisin lämpimistä maista Australiasta, Uudesta-Guineasta ja Tasmaniasta. Ja viihtyvät yli 20 asteen lämpötiloissa. Nimensä mukaisesti tykkäävät kovasti makeasta, mm. hedelmistä, mutta tarvitsevat myös proteiinia ruokaansa, eli mm. hyönteisiä. Me saatiin heille mukaan oma jauhopukkifarmi ja opetellaan nyt kasvattamaan siis jauhomatoja ruokaeläimenä.. Mikään kovin hyönteisrakas en ole, mutta ehkä tämä vielä juuri ja juuri menettelee. Perheen isäntä taas taisi ihastua enemmän näihin matoihin kuin itse sokerioraviin!! :-D

20200717_223719.jpg

Palataan vielä hevosiin.. Paljon enemmänkin olisin halunnut hevosten kanssa puuhailla, mutta Daisy on ollut vähän sen oloinen, että ei ehkä suostu yksin jäämään laitumelle niin on pakko ollut olla koko ajan joku osaava ihminen sen kanssa mukana. Lapset kun ei sen kanssa vielä pärjää ja omat lapseni eivät yksin pärjää vielä Daimynkaan kanssa. Niin tekeminen on näiltä osin ollut hieman hankalaa. Daimy taas jäisi helposti yksinkin ja pysyy missä vaan langoissa, mutta kun itselläni on lähes aina ainakin jompikumpi lapsista mukana, niin ei siinä Daisynkaan kanssa ihan kovin ihmeitä ole päässyt tekemään. Daisy kyllä tykkää lapsista, mutta osaa olla vielä hieman kohelo ja äkkinäinen liikkeissään. Lasteni turvallisuus ja toki itsenikin on aina etusijalla kaikessa tekemisessä, joten helposti jää sitten tekemättä jos lapset mukana. Onneksi on aikaa eikä meillä ole mikään kiire. Hiljaa hyvä tulee jne. Eipä se järviveteenkään tuleminen ollut mikään ihan peace of cake -juttu. Daimyhan ei ekalla kerralla tullut ollenkaan, vaikka kaksi tuntia sitä houkuttelin porkkanoilla ja kannustin ja välillä vähän käskinkin. Ihan tappelemaan en ruvennut, koska en halunnut ensimmäisestä järveen menemisestä huonoa kokemusta. Uskoin, että se jossain vaiheessa tulee kun on kärsivällinen. Tosin hieman jo ehdin epäillä tuleeko sittenkään ollenkaan kun ei kahdessa tunnissa tullut. Olin olettanut, että Daimy rohkeana ponina tulisi helposti ja Daisy säikympänä ja epäileväisempänä uusia asioita kohtaan tulisi paljon vaikeammin.. Vaan toisin kävi! Daisylle riitti n.15 minuutin rauhassa rannan tutkiminen ja kaviolla ja turvalla veden kokeilu, ja positiivisella vahvisteella palkitseminen jokaisesta askeleesta eteenpäin ja niin oli varsa pian vedessä. Seuraavalla kerralla otettiin molemmat siihen yhtäaikaa ja Daisyn avulla se Daimykin uskaltautui lopulta veteen. Sen jälkeen ollaan saatu jo useampi kerta nauttia heidän kanssaan vesileikeistä! Molemmat polskuttelee ja turvallaan pyörittelee vettä niin kovasti, että yksikään lähellä olija ei säily kuivana! On ollut hepoilla hauskaa ja meillä kanssaolijoilla!

Yksi tälläinen kahlailukerta Daimyn ja Daisyn kanssa ja sen tuottama piristeruiske, terapeuttisuus, on jäänyt tässä erityisesti mieleen. Olin juuri edellisenä päivänä kuullut kuinka erittäin rakas läheiseni on sairastunut vakavasti, haimasyöpään. Olen ollut siitä asti ja olen nytkin niin masentunut ja surullinen hänen puolestaan. Niinkuin olin silloinkin. Ei oikein pysty niin iloitsemaan mistään. Kuitenkin se hetki siellä hevosten kanssa järvessä käänsi ajatukseni hetkeksi muualle ja sain iloita vapaasti, vapautua surun taakasta, edes hetkeksi. Se auttaa jaksamaan nämä vaikeat hetket läheisen rinnalla, olla tukena ja auttaa taistelemaan. Välillä en tiedä miten selviäisin ilman turpaterapeuttejani, vaikka on kaikista eläimistä apua aina. Uskon vahvasti eläinten terapeuttiseen voimaan ja siitä syystä olen käynyt näitä eläinavusteisia koulutuksia. Sijaisvanhempana tämä on entistäkin tärkeämpää. Sekä lapselle, että minulle itselleni. Tähän liittyen olen juuri perustamassa toiminimeä ja se onkin ytj:llä käsittelyssä jo. Tämä liittyy myös tekemäämme metsäkauppaan lähitulevaisuudessa, johon y-tunnus tarvittiin. Tarkoitus tarjota tätä eläinavusteista toimintaa toiminimeni alla, mutta saa nyt nähdä miten kaikki lähtee käyntiin. Ennen kaikkea tärkeintä on olla nyt läheiseni tukena, mikään muu ei ole tärkeämpää tällä hetkellä. Elämä on niin h*mmetin epäreilua. Niin älyttömän epäreilua. Miksi jotkut saa koko maailman tuskan ja toiset tuntuu saavan kaiken hopeatarjottimella? Läheiseni joka on sairastunut on jo saanut kantaa aivan liian monta tuskaa ja aivan liian monta murhetta, omani vain kalpenee sen kaiken rinnalla. Voi kunpa voisin jotenkin auttaa, kantaa osan tästäkin tuskasta ja murheesta. Ihminen on niin voimaton, kun ei tiedä miten auttaa parhaiten.

Muuta en osaa nyt tähän enää sanoa.

-Pilkkukuumeilija

20200717_193819.jpg

20200716_122947.jpg

20200716_122138.jpg

20200717_183115.jpg

20200717_182451.jpg

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Kesäloma, pilkkuhevonen, koulun alku, kesä ohi vai ei, sijaisvanhemmuus, poni, hevonen, koira, minipossu, kissa, ankat, lapset, töitä, koulua, sokeriorava, suru, läheinen, vakava sairastuminen, syöpä